Aloitin viime vuonna lokakuussa uuden polun elämässäni.

Pääsin tyrä asian takia kirurgin arvioon ja koska olen sairaalloisen ylipainoinen niin kirurgilla oli minulle erillainen ehdotus liittyen kyllä myös tyrän hoitoon.

Mutta tämä kirugi teki myös lihavuusleikkauksia , joten hän laittoikin minusta menemään lähetteen vatsakeskukselle ja näin ollen olinkin sitten menossa lääkärille joka laittaa lähetteen lihavuusleikkaukseen.

Nyt olen sitten käynyt kaikki alku lääkärit, ja hoitajan vastaanotolla.

Ja 18.3.21 minulla oli ensimmäinen ravitsemusterapeutin aika.

Työntekijä oli todella mukava ja aikaa kuluikin ekalla käynnillä n.2 tuntia.

Katsottiin paino joka oli edellisestä lääkärikäynnistä pudonnut 2kg, joka oli siis todella hyvä juttu. 

Painoa minulla on pahimmillaan ollut 132kg, joten varaa pudottaa on ihan riittämiin, omin keinoin olenkin saanut useinkin pois 10kg, 15kg ja joskus jopa 20kg, mutta aina se on sitten takaisin tullut, kun kroppa ei kestä laihdutusta liikunnalla.

On siis tullut kaikenmaailman ongelmia, jotka olleet niin isoja että ovat vaatineet leikkuun...

Viimeisin ongelmani, siis tyrä johtuu myös siitä että laihdutin viime keväänä 16kg ja ajattelin että nyt kun oloni on parempi ja jaksan liikkua niin miten olisi jos alottaisin elämysportainen kiipeilyä liikuntana, no se onni ja ilo kestikin sitten 2 pvää kunnes mulle tuli napatyrä!

Lääkärillä kun kävin niin sanoi suoraan että johtuu portaiden kävelystä koska painoni on niin suuri niin kroppa ei kestä.

No nyt sitten ollaan jälleen siinä tilanteessa että pitäisi pudottaa painoa, mutta tyrä kipuilee jo 200m kävelyn jälkeen.

Jouduin luopumaan akvaariosta, koska en enää voi itse vaihtaa vesiä, koska ei pysty kantamaan vesiämpäreitä edestakaisin ja nostaa ämpäriä niin korkealle että pystyy kaatamaan uudet vedet akvaarioon.

No jäi meille sentään koira ja kilpikonna.

Onneksi muu perhe hoitaa koiran ulkoilutuksen ja myös kilpikonnan tarvittaessa.

Mutta joo jos palattais aiheeseen eli painoon...

Nii nyt olen tosiaan tämän vuoden aikana saanut painoani silti pois n. 10kg, vaikka en pahemmin ole voinut liikkua, ruokailu tottumukset saaneet täys remontin.

Ravitsemusterapeutti antoi minulle ohjeet heti ensimmäiseen ENE-dietti kokeiluun.

Nyt olen siis ollut ensin osa enellä 19.3-22.3.21 ja sitten täys ENE:llä 22.3.- eteenpäin.

Tarkoitus on siis kokeilla lyhyt n. 3 viikon jakso ENE:llä ja sitten katsotaan paljonko se vaikuttaa painooni ja ylipäätään miten dietti on sopinut ja olenko siinä pystynyt sen koko ajan olemaan.

Tällä hetkellä ei ole mitään vaikeuksia.

Alussa oli välillä pientä päänsärkyä ja väsymystä mutta nyt ei ole niistäkään mitään tietoa, kuhan muistaa juoda tarpeeksi.

Tällä viikolla siis kun olen nyt ollut 5pvää täys ENE:llä niin painoa on lähtenyt reilut 5kg!

Ja se täytyy muistaa että kun nämä täys ENE viikot on ohi, niin pitää taas useamman päivän ajan olla osa enellä, ettei elimistö mene täysin sekaisin.

Itsellä tämä ENE on sen verran "rankka" että siihen ei ilman lääkärin lupaa saa edes ryhtyä.

Nyt on sen verran paljon jo tullut juttua, että jatketaan seuraavassa osassa niin jaksaa joku lukeakkin tekstin.